Asemamaalaisen Nairobi

4.9.2014

Nairobin keskustaa.
Nairobin keskustaa.
Liikenne seisoo - päivittäinen päänsärky yhä useammalle nairobilaiselle.
Liikenne seisoo - päivittäinen päänsärky yhä useammalle nairobilaiselle.
Tuoreet hedelmät pitävät miehen tiellä.
Tuoreet hedelmät pitävät miehen tiellä.
Norsuja Shimba Hillsin kansallispuistossa.
Norsuja Shimba Hillsin kansallispuistossa.
Mombasan rannoilla kelpaa lomailla.
Mombasan rannoilla kelpaa lomailla.

Nairobi – Itä-Afrikan keskus

Kenian pääkaupunki Nairobi on moneltakin kannalta katsottuna Itä-Afrikan poliittinen ja taloudellinen keskus. Kaupunki oli jo siirtomaa-aikana Brittiläisen Itä-Afrikan protektoraatin pääkaupunki ja nykyisin monet kansainväliset organisaatiot, etunenässä YK, pitävät alueellisia päätoimistojaan noin kolmen miljoonan asukkaan Nairobissa. Keniassa arvellaan asuvan kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia, joiden joukossa noin 300 suomalaista. Expat-väestön suuri määrä takaa muun muassa kohtuullisen hyvät lentoyhteydet sekä länsimaalaisten kaipaamat tuotteet ja palvelut. Siirtomaa-ajan jäljiltä englanti on swahilin ohella maan virallinen kieli, ja englannilla pärjää varsinkin Nairobissa varsin hyvin, vaikka paikallisten aksentti saattaakin alussa tuottaa vaikeuksia.

Päiväntasaajan tienoilla sijaitseva Kenia edustaa tietyllä tapaa juuri sitä Afrikkaa, millaiseksi monet eurooppalaiset mantereen mieltävät. Toisaalta maassa voi ihastella savannilla temmeltäviä leijonia safarimaasturin kattoluukusta tai ottaa aurinkoa Mombasan ympäristön hiekkarannoilla Intian valtameren äärellä. Toisaalta taas köyhyys on silmiinpistävää ja terrorismin uhka arkipäivää - monet varmasti muistavat West Gaten kauppakeskuksen iskun viime syksynä ja lukuisat tarinat asuntomurroista ja aseellisista ryöstöistä kadulla saavat kenet tahansa varuilleen. Nairobissa asuva ulkomaalainen pääsee siis yhtä lailla nauttimaan Afrikan luonnosta, kuin sietämään kehitysmaan suurkaupungin turvallisuusuhkia.

 

Kulkeminen ja asuminen

Asunnon etsiminen on uuteen kaupunkiin muuttaessa tietenkin ensimmäinen haaste. Nairobissa haastetta lisää kehnot kulkuyhteydet. Julkinen liikenne tarkoittaa käytännössä täyteen pakattuja pakettiautomaisia minibusseja, joissa jytää “musiikki” eikä yli vartin kävelymatka lähimmälle bussilinjan varrelle ole harvinaista. Metroa kaupungissa ei ole, eivätkä bussit käytännössä kulje auringonlaskun jälkeen. Kävellen liikkumista pimeällä ei suositella turvallisuusuhkien takia, eikä kävely totta puhuen ole kovin miellyttävää päivälläkään ruuhkaisine ja pölyisine katuineen. Nairobi ei ole kovin korkeaksi rakennettu kaupunki, joten välimatkat saattavat olla pitkiä. Taksilla kulkeminen onkin melko yleistä ja kohtuuhintaista – matka kaupungin alueella maksaa yleensä 3-10 euroa.

Tuntuisi kuitenkin liian siirtomaaherramaiselta ja pidemmän päälle hintavalta kulkea taksilla töihin, päivittäisille ruokaostoksille tai muista harrastuksiin. Siksi olisikin käytännöllisintä joko löytää asumus, mistä pääsee kävellen töihin, kauppaan ja harrastuksiin tai vaihtoehtoisesti hankkia oma auto tai moottoripyörä. Kelvollisten autojen hinnat Nairobissa lähtevät noin 3000-4000 eurosta, kun taas kevyen moottoripyörän saattaa löytää 800 eurolla. Liikenne on tosin kaoottista ja ruuhka-aikana työmatkaan saattaa vierähtää tuntikin. Siirtomaa-ajalta perittyyn vasemmanpuoleiseen liikenteeseen toisaalta tottuu kohtuullisen nopeasti ja ajotyyliin tarttuu nopeasti paikallista lupsakkuutta ja röyhkeyttä. Jos yrität esimerkiksi tiedustella muilta Nairobin autoilijoilta, onko etuajo-oikeus vasemmanpuoleisen liikenteen johdosta sitten vasemmalta tulevalla, saat todennäköisesti vastaukseksi joko hölmistyneen katseen, olankohautuksen tai röhisevää naurua.

Paikalta palkatut ja vastaavassa asemassa olevat ulkomaalaiset työntekijät asuvat käytännössä kimppakämpissä. Asuntojenkin hintataso saattaa olla monelle yllättävän kallis, huoneen hinta suositulla alueella pyörii 300-400 euron tuntumassa. Asuntojen laatu on toisaalta melko hyvä, ja käytännössä kaikki länsimaalaiset ja varakkaammat paikalliset asuvat aidatuilla ja vartioiduilla asuinalueilla. Arjen kulmakiviin kuuluu aina myös kotiapulainen, joka käy vähintään pari kertaa viikossa siivoamassa asunnon sekä pesemässä ja viikkaamassa pyykit. Alussa kotiapulainen saattaa tuntua suomalaiselle jotenkin kiusalliselta herrastelulta, mutta parin kuukauden jälkeen jo ihmettelet, miten oletkaan koskaan selvinnyt ilman!

 

Ruoka ja viihde

Kiitos Nairobin valtavan expat-väestön, kaupungista voi löytää lähes kaikkea pandan lakuista ruotsalaiseen silliin, mikä on varsin poikkeuksellista Afrikassa. Ravinnon kannalta ehkä parasta Keniassa ovat kuitenkin maukkaat ja edulliset hedelmät. Pesunkestävä lihansyöjäkin hankkii nopeasti tehosekoittimen ja alkaa tehdä mangopirtelöä passion-hedelmällä maustettuna. Ravintoloita Nairobista on myös joka lähtöön etiopialaisista japanilaisiin. Löytyypä myös pizzeria, mihin on tuotu kiviuuni Italiasta asti. Ulkona syöminen on myös kohtuullisen edullista, joskaan hintataso ei pysty kilpailemaan esimerkiksi monien Aasian maiden kanssa. Kenia tunnetaan myös tasokkaan kahvin ja teen tuottajana, mutta nämä laatutuotteet menevät suurimmaksi osin vientiin länsimaihin.

Expat-väestöä ja vauraita kenialaisia viihdyttävät tietysti myös Nairobin lukuisat baarit ja yökerhot. Kuitenkin näissä paikoissa kohtuuttoman kovalla pauhaava musiikki ja aggressiivisesti palveluitaan kauppaavat protituoidut ajavat ainakin osan juhlijoista kotikekkereihin, missä tunnelma on rennompaa. Ja miksei olisi, jos esimerkiksi jollakin tutulla sattuu olemaan iso piha, aurinko paistaa ja grilli on kuumana?

 

Ilmasto

Nairobin sijainti 1600 metrin korkeudessa päiväntasaajan tuntumassa takaa miellyttävän ilmaston, eli talvikengät ja karvalakin voi jättää huoletta kotosuomeen. Ilma on suurimman osa vuodesta lämmin, mutta ei koskaan kostea kuten rannikkokaupungeissa. Trooppiset taudit eivät myöskään Nairobissa vaivaa. Perusrokotuksia tietty suositellaan mutta malarialääkkeitä ja keltakuumerokotusta ainoastaan, jos vietät pitkiä aikoja rannikolla tai syrjäseuduilla. Sadekausi on keväällä, mutta silloinkaan sade ei piinaa koko päivää, vaan yleensä suht lyhyissä jaksoissa lähinnä iltaisin. Nairobi on kylmimmillään Euroopan kesäkuukausina, jolloin yölämpötila laskee lähemmäksi kymmentä astetta. Ei kuulosta pahalta, mutta asuntojen olematon lämpöeristys tekee öistä yllättävän kylmiä.

 

Lomailu

Monet pidempään Afrikassa asuneet tai kiertäneet ulkomaalaiset ovat yhtä mieltä siitä, että Afrikan pääkaupungeista nimenomaan Nairobi tarjoaa parhaat mahdollisuudet lomailuun. Jo tunnin ajomatkan säteellä kaupungista on mielenkiintoisia kohteita esimerkiksi viikonloppureissuille. Mombasan rannoillekin lentää tunnissa, halvimmillaan muutamalla kympillä.

Kansallispuistot villieläimineen lienevät Kenian suurin matkailuvaltti. Eläimet ovat vekkuleita ja vaikuttavan näköisiä luonnollisessa asuinympäristössään. Tiesitkö muuten, että jopa kolme tonnia painava sympaattinen kasvissyöjä eli virtahepo on maailman aggressiivisimpia eläimiä, ja tappaa vuosittain enemmän turisteja kuin leijonat tai muut pedot? Vaikka kansallispuistojen pääsymaksut ovat todella korkeita, Keniassa asuvaa ulkomaalaista kuitenkin lohduttaa se, että kehitysmaille tyypillisen kaksoishinnottelun sijaan maassa on käytössä kolmoishinnoittelu: Itä-Afrikan kansalaiset maksavat naurettavan vähän ja turistit törkeän paljon, mutta puistoilla on myös resident-hinta, johon Keniassa asuvat ulkomaalaiset ovat oikeutettuja. Resident-hinta on huomattavasti lähempänä paikallisten hintaa kuin turistihintaa. Esimerkiksi päivämaksu suosittuun Amboselin luonnonpuistoon on 65 euron luokkaa turisteille, kun taas Keniassa asuva ulkomaalainen selviää vajaalla 10 eurolla.

Kenian naapurimaatkin tarjoavat monipuolisia lomailukohteita, joskin Euroopasta ja Aasiasta tutut kansainväliset halpalentoyhtiöt puuttuvat. Etelässä Tansaniassa on Kenian tavoin tarjolla luonnonpuistoja ja Afrikan korkein vuori Kilimanjaro. Sansibarille lentää Nairobista noin 300 eurolla edestakaisin. Ugandassa ja Ruandassa on myös mielenkiintoisia paikkoja ja molempien pääkaupunkeihin lentää parilla sadalla eurolla. Eurooppa onkin sitten vähän kauempana ja lennot esimerkiksi Suomeen maksavat noin 600-900 euroa. Afrikan sisäiset pidemmät lennot ovat myös melko kalliita – esimerkiksi lennoista Kapkaupunkiin saisi pulittaa melkein yhtä paljon kuin Eurooppaan.

 

Uskotko tätä?

Kenian poliisi alkoi ensimmäistä kertaa järjestelmällisesti käyttää alkometriä ja puhalluttaa autoilijoita noin puoli vuotta sitten. Tämä sai aikaan raivokkaita prostesteja ja lehdissä julkaistiin artikkeleita, joissa vastutettiin ratsioita usein eri perustein. Joku saattoi vedota hygieniasyihin, toinen taas oli vakavasti sitä mieltä, että alkometriin puhaltaminen “loukkaa kuljettajan arvokkuutta”. Kuulemma umpikännissä ajaminen on kaupungissa kuitenkin tämän myötä vähentynyt. Umpikorruptoitunut poliisikaan ei nähtävästi ota rattijuopoilta lahjuksia, kun puhallutukset videoidaan. Huhujen mukaan jotkut ravintolat sen sijaan maksavat poliisille, jotteivat nämä pidä ratsiaa heidän lähinurkillaan.

 

Hyvä tietää työlainsäädännöstä

Normaali lomakertymä on ensimmäisen työvuoden aikana 21 päivää per vuosi, ja sen jälkeen 25 päivää, eli jonkin verran vähemmän kuin Suomessa. Lomaraha on Keniassa tuntematon käsite, mutta sen sijaan vuoden lopussa maksetaan (työsuoritukseen perustuva) 13. kuukauden palkka.

 

Nairobin plussat ja miinukset

+erinomaiset mahdollisuudet matkailuun ja lomailuun

+tuoreet hedelmät

+afrikkalaiseksi kaupungiksi länsimaalaisten kaipaamat tuotteet ja palvelut ovat melko hyvin saatavissa

-turvallisuusuhat

-liikenneruuhkat ja vaikea liikkuminen kaupungissa

-yllättävän korkea hintataso

-matkat Suomeen ja Itä-Afrikan ulkopuolelle kalliita ja pitkiä

 

Aaro Ylitalo

Kirjoittaja on työskennelyt Suomen Nairobin suurlähetystössä asemamaasta palkattuna maaliskuusta 2014 lähtien.